Tarvitsetko lahjatuotteeseen tai kihlasormukseen kaiverruksen? Meillä se onnistuu!
Tälle sivulle olemme koonneet tärkeimmät tiedot, mitä sinun tulee tietää kaiverruspalveluun liittyen. Löydät artikkelin lopusta myös suuntaa antavan hinnaston eri kaiverruksien hinnoista. Antoisaa lukutuokiota!
Malmin toimipisteeltämme löytyy kaksi kaivertajaa, joiden käsissä hoituvat näppärästi esimerkiksi kaiverrukset sormuksiin, koruihin, kelloihin tai muihin lahjatavaroihin. Konekaiverruksen lisäksi tarjoamme myös perinteistä ja vaativaa käsikaiverrusta erilaisten metalliesineiden lisäksi esimerkiksi lasiin. Yritysten ja muiden logojen merkkaaminen tuotteisiin onnistuu käytössämme olevalla laserilla.
Erilaiset kaiverrustavat
Miten konekaiverrus, käsikaiverrus ja laserkaiverrus sitten eroavat toisistaan?
Konekaiverruksesta puhutaan, kun kaiverrus tehdään timanttiterällä varustetulla koneella. Näin syntyvä jälki ei ole yhtä syvää kuin käsin kaiverruksen tuotos, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi sormuksen kaiverrus saattaa ajan kanssa kulua. Konekaiverrus on kuitenkin hyvin helppo uusia sormukseen, ja kustantaa yleensä 25€/ sormus.
Konekaiverrus onkin yleisin kaiverrusmuoto, ja tarjoamme tämän palvelun meiltä tilattuihin tuotteisiin pääsääntöisesti aina kuluitta. Voit tarkastaa tuotteen välilehdeltä, onko kyseinen tuote mahdollista kaivertaa koneella kuluitta. Mikäli näin ei ole, ei kaiverrusmahdollisuutta ole mainittuna kyseisen tuotteen kohdalla.
Käsin tehty kaiverrus on työläämpi projekti ja voidaan toteuttaa esimerkiksi kaiverrinta tai käsiporaa käyttämällä. Työnjäljessä näkyy usein hieman käsityöläisen käsialaa, mutta pääsääntöisesti tämä tekniikka on loistava toteutettaessa uniikimpia tilaustöitä. Käsin voidaan kaivertaa esimerkiksi juomalaseja, soittimia ja onpa pajallamme nähty myös samurai-miekka!
Käsinkaiverrus sormukseen tai lahjatavaraan kustantaa alkaen 50€. Tarkat hintatiedot saat asiakaspalvelustamme.
Laserkaiverrusta hyödynnämme esimerkiksi puisten Luna-sormuksille tarkoitettujen rasioidemme kanteen, johon laserilla taiteillaan logo. Lisäksi Luna-rasiaan on mahdollisuus saada tilauksesta laserilla tehty monogrammikaiverrus, jota koristaa pariskunnan nimikirjaimet. Puurasian personointi laserilla kustantaa 35€.
Toisin kuin moni muu kultasepänliike, me emme lähetä kaiverrettavia tuotteita ulkoiselle kaivertajalle. Kaivertajamme työskentelee myymälässä sijaitsevassa kultasepänpajassamme. Tämä takaa edulliset hinnat sekä nopeat toimitusajat.

Persoonallinen sormuksen kaiverrus
Sormuksesta voidaan tehdä persoonallinen ja ainutlaatuinen teettämällä siihen kaiverrus. Yksilöidyllä sormuksen kaiverruksella ei taatusti tule vastaan toista samanlaista sormusta. Kaiverruksella sormuksesta voidaan tehdä myös muistoesine, mikä yhdistää siihen suuria tunteita.
Sormukseen voidaan kaivertaa esimerkiksi nimi tai sana, joka on tärkeä sormuksen käyttäjälle tai jopa molemmille, sekä käyttäjälle että antajalle. Kaiverruksen teksti kannattaakin harkita tarkkaan, sillä kaiverrus tulee pysymään sormuksessa.
Yleisin kaiverrus lienee erilaiset merkkipäiväykset, kuten rippipäivä tai hääpäivä. Etenkin jälkimmäinen toimii myös hyvänä lunttina tulevaisuuden hääpäiviä varten, jotta tärkeä juhlapäivä ei pääse unohtumaan!
Vihkisormuksen ja kihlasormuksen kaiverrus
Perinteisesti kihlasormuksiin on tapana kaivertaa nimet ristiin siten, että omassa kihlasormuksessasi on kumppanisi nimi. Lisäksi voidaan kaivertaa kihlapäiväys, tai sormusmallista riippuen jompikumpi edellä mainituista, mikäli tilaa on rajallisemmin.
Naisen vihkisormukseen perinteikästä on puolestaan kaiverrus, jossa on molempien nimet tai etunimen ensimmäiset kirjaimet. Näiden väliin voidaan lisätä &-merkki tai sydän. Kyllä! Pienen pieneen sormukseen voidaan kaivertaa sydän❤️. Tämän voi verkkokaupasta tilatessa kirjoittaa sanallisesti “sydän” tai esimerkiksi käyttäen “<3” merkintää, jotta kaivertajamme osaa tilauksesta rustata sydämen nimien väliin. Myös äärettömyyden merkki on mahdollinen! Miehen sormukseen on tapana lisätä vihkipäivämäärä.
Tilan salliessa, voidaan kihlasormukseen tai vihkisormukseen myös kaivertaa joku parille merkittävä, lyhyt lause, tai vaikkapa koordinaatit, missä kosinta on tapahtunut. Tänä päivänä tyylejä on moneen lähtöön, ja kaivertajamme on tottunut toteuttamaan myös spesiaalimpia kaiverrustoiveita!
Hyvä on huomioida, että etenkään sormukseen ei pitkää lausetta kuitenkaan voida kaivertaa rajallisen tilan vuoksi, joten lauseen on oltava korkeintaan muutaman sanan pituinen. Sormukseen mahtuvan tekstin pituus riippuu aina sormuksen mallista ja koosta.
Hyvänä nyrkkisääntönä toimii yleensä suuntaa antavana mittana nimi + päiväys kaiverrus. Mikäli sinua mietityttää pidemmän kaiverruksen mahtuminen, voit soittaa tai laittaa meille sähköpostia. Me autamme mielellämme!

Kellojen, lahjatavaroiden, logojen ja lasin kaiverrus
Sormusten kaiverruksen lisäksi tarjoamme kellojen, lahjatavaroiden ja lasituotteiden kaiverruksia. Suosituimpia kaiverrettavia tuotteita ovat muun muassa kummilusikat ja muut kastelahjat, sekä erilaiset häälahjat. Lisäksi meillä voit kaiverruttaa yrityksen, yhdistyksen tai seuran logoja erilaisiin tuotteisiin.
Kummilusikoiden ja kaste- tai nimiäislahjojen kohdalla on verkkokaupassamme yleensä maininta siitä, millaisia kaiverrustietoja näihin tuotteisiin perinteisesti lisätään. Yleisimmät ovat tietenkin lapsen etunimi/etunimet, syntymäpäivä, kellonaika (0.00), paino (g) ja pituus (cm). Osaan tuotteista saa lisäksi kaiverrettua esimerkiksi kastepäivän ja -paikan tiedot. Nämä tiedot saa toki myös jättää halutessaan pois.
Sormusten, kellojen ja korujen kaiverruksen hinta
Tarjoamme ilmaista kaiverrusta meiltä ostetuille tuotteille, joihin kaiverrus on mahdollista tehdä. Kaiverrettavien sormusten, korujen, kellojen ja lahjaesineiden tuotesivuilla on kirjoituslomake, johon voi kirjoittaa kaiverrettavan sanan tai tekstin. Mikäli kaiverruskenttää ei tuotesivulta löydy, kyseistä tuotetta ei voi meillä kaivertaa. Kaiverretuilla tuotteilla ei ole palautusoikeutta.
Kaiverrettavan tuotteen ei tarvitse olla uusi tai meiltä ostettu. Teemme kaiverruksia myös muualta ostettuihin tuotteisiin tai esimerkiksi kiertopalkintoihin. Näissä tapauksissa kaiverramme tuotteita maksua vastaan.
Kaiverrustöiden esimerkkihintoja
| Konekaiverrus sormukseen | 25€ |
| Konekaiverrus kummilusikkaan/kastekehykseen | 25€ |
| Laserkaiverrus | 30€ |
| Käsinkaiverrus | 50€ |
| Alumiinilaatta + kaiverrus | 30€ |
| Puukon kaiverrus | 70€ |
Yhteydenotot:
Onko sinulla tarve spesiaalimmalle kaiverrustyölle, kuten kaiverrukselle eri kielillä tai erikoisempiin esineisiin? Tai heräsikö sinulle kysymyksiä muuten vaan kaiverruspalvelumme tiimoilta? Ota meihin yhteyttä ja kysy lisää kaiverruksesta!
sähköposti: asiakaspalvelu@korupaja.fi
puhelin: 09-3512800