Korukivi, jalokivi, timantti…Mitä nämä oikeastaan ovat?
Terminä jalokivi kattaa sisälleen pääasiassa kivilajeja (mineraalit) sekä jonkin verran orgaanisia muodostumia, kuten helmet ja meripihka. Yleistä jalokiville on tietynlainen harvinaisuus, kestävyys ja kauneus. Tiukimman määritelmän mukaan jalokiven kovuus pitää olla yli 7,5 Mohsin asteikolla. Mutta yleisesti esimerkiksi opaalia, joka on Mohsin asteikolla 5-6, pidetään jalokivenä. Jalokivissä arvostetaan niiden väriä (tai värittömyyttä), läpinäkyvyyttä, kiiltoa ja valontaittokykyä.
Jalokivi-termin lisäksi puhutaan korukivistä. Korukivenä voidaan käytännössä pitää mitä tahansa kiveä, jota käytetään koristetarkoituksessa. Selvää rajaa ei korukivien ja jalokivien välillä välttämättä ole, mutta yleisesti ajatellaan korukivien olevan pehmeämpiä, läpinäkymättömiä ja vähemmän arvokkaita kiviä.
Jalokivet ovat koristaneet ihmistä useita tuhansia vuosia. Ne ovat olleet statussymboleita, amuletteja, joskus niitä on jopa jauhettu lääkkeeksi. Nykyään jalokivien saatavuus ja käyttö on yleisempää ja arkisempaa. Jalokivi korussa on silti edelleen merkityksellistä. Suosituin jalokivi lienee jalokivien “kuningas”, timantti. Timantin lisäksi kautta aikojen on arvostettu smaragdia, rubiinia ja safiiria. Timantti, rubiini, safiiri ja smaragdi ovatkin jalokivimaailman niin sanottu “Big Four”.
Viime vuosina suosittu jalokivi vihkisormuksissa on ollut vaaleanpunaiseen vivahtava morganiitti, joka kuuluu samaan kovuusryhmään, kuin smaragdi. Tämän lisäksi laboratoriovalmistetut timantit ovat nostaneet suosiotaan.
Miten eri jalokiviä voidaan sitten luokitella?
Jalokivet voidaan luokitella kovuutensa mukaan Mohsin asteikolla 1-10, jossa 1 on pehmein ja 10 kovin. Kovuus on yksi tekijä, joka määrittelee sitä, kuinka kestävä jalokivi on kyseessä. Kaikki jalokivet eivät valitettavasti sovellu arkikäyttöön, ja tämä on hyvä huomioida jalokivikorua tai jalokivisormusta hankittaessa. Esimerkiksi kihla- ja vihkisormukset on tarkoitettu kestämään läpi elämän, ja materiaalit kannattaa toki myös valita tämän mukaan.
Kovuus määrittelee, kuinka hyvin jalokivi kestää naarmuuntumista ja kulutusta, jotka ovat tärkeitä tekijöitä jalokivin koristelluin sormusten ja -korujen päivittäisessä käytössä. Esimerkiksi timantti, joka on asteikolla korkeimmalla – Mohsin asteikko 10 – on tunnetusti kovin luonnossa esiintyvä materiaali, mikä tekee siitä ihanteellisen valinnan kestävyyttä vaativiin sormuksiin, kuten kihla- ja vihkisormuksiin.
Jalokivi ja karaatti – miten nämä liittyvät toisiinsa?
Gemmologia eli jalokivitiede auttaa ymmärtämään jalokivien ominaisuuksia, kuten niiden kovuutta, väriä, puhtautta ja muita fyysisiä ja optisia ominaisuuksia. Gemmologien asiantuntemus on arvokasta sekä jalokivien aitouden varmistamisessa että niiden arvon määrittämisessä.
Jalokivien, varsinkin timantin, paino ilmoitetaan karaattina. Nimi karaatti tulee johanneksenleipäpuun siementä tarkoittavasta sanasta. Italiaksi tämä sana on carato, kreikaksi keration ja arabiaksi qirat. Yksi karaatti vastaa 0,2 grammaa. Suomeksi tämän mittayksikön lyhenne on ka. Tätä ei tule kuitenkaan tule sekoittaa kullan pitoisuutta ilmaisevaan karaattiin, jonka lyhenne on k. Sekaannuksen välttämiseksi ilmoitamme verkkokaupassamme jalokivien painon karaatin kansainvälisellä lyhenteellä, ct.
Alempaa löydät lisätietoa tyypillisimmistä jalokivistä, joita valikoimamme jalokivikoruissa hyödynnetään. Olemme koonneet myös vinkkejä jalokivien kotikäyttöä varten alle.
Vinkkejä jalokivikorujen ja jalokivisormusten kotikäyttöön
Timantin tai muun jalokiven pinnalle voi arkikäytössä kertyä rasvaa, samoin istutuksen valoaukkoon kertyy arkikäytössä rasvaa ja likaa. Näitä voi kotikonstein puhdistaa esimerkiksi hellävaraisesti miedolla saippuavedellä ja vanhalla hammasharjalla. Timantti elää valosta, ja valoaukon umpeutuessa loiste vähenee huomattavasti. Samaa tekniikkaa voi käyttää myös muiden korukivien kohdalla säihkeen säilyttämiseksi. Tässä kohden on kuitenkin vältettävä liiallista hankaamista, jottei esimerkiksi pehmeämpien jalokivien pinta naarmuunnu.
Timantti- ja jalokivisormuksissa niin sanottu heikko lenkki on istutus. Kiven istutus on yleensä joko kultaa, hopeaa tai platinaa, ja nämä kaikki materiaaleina ovat pehmeitä suhteessa kiveen itseensä. Timantti kestää kolhut ja osumat, mutta istutus voi ottaa arjessa osumaa, ja tämä voi aiheuttaa kiven irtoamisen. Timanttisormuksen istutukset on suositeltavaa tästä syystä tarkistaa säännöllisesti. Timanttia pehmeämmät korukivet voivat lohjeta kovan osuman kohdatessaan. Sormukset on suositeltavaa myös tästä syystä ottaa pois esimerkiksi urheillessa tai siivotessa.
Helmi on puolestaan rakenteeltaan huokoinen, ja kosmetiikka vaurioittaa erityisen pahasti helmiäispintaa. Helmi pitää käytöstä, ja ihon kosteus tekee helmelle hyvää. Helmikoru voi siis hyvin päästessään käyttöön.
Eri jalokivien ominaisuuksista
Alle olemme koonneet tietoa eri jalokivistä, jotta sinun on helpompi valita, mikä jalokivi loistaa juuri sinun korussasi tai sormuksessasi. Asiakaspalvelumme ja chattimme auttaa myös mielellään, mikäli lisäkysymyksiä heräilee!
Pyydä esimerkiksi chatbottiamme vertailemaan eri jalokivien ominaisuuksia, jotta hahmotat, mikä jalokivistä olisi paras sinulle. Huomioithan, että chatbottimme on tekoälypohjainen, eikä välttämättä aina tiedä vastauksia. Suhtauduthan tämän tuottamaan tietoon siis kriittisesti.
Timantti
Mitä on hyvä tietää timanttisormusta hankkiessa?
Luonnontimantti muodostuu hiilestä maan alla kovan paineen ja kuumuuden vaikutuksesta. Timantti on jalokivistä ainoa, joka muodostuu ainoastaan yhdestä alkuaineesta. Luonnossa esiintyvistä mineraaleista timantti on kovin, ja on näin ollen myös sormukseen kestävin valinta kivenä. Timantin arvotekijät muodostuvat neljästä kiven laatua kuvaavasta mittarista, jotka ovat kiven karaattimäärä, väri, puhtaus ja hionta (tunnetaan maailmalla myös neljänä C:nä: carat, colour, clarity ja cut). Timanttisormukset ja timanttikorut ovatkin kauniita ja kestäviä.
Timantin hionta
Hyvin tehty hionta korostaa kiven optisia ominaisuuksia, ja saa kiven säkenöimään näyttävästi. Hionnan särmät ja hiontakulmat valitaan tarkasti valo-opillisten lakien ohjaamana. Hionta on yksi timantin arvoa määräävistä tekijöistä. Yleisin hiontamuoto timantille on briljanttihionta, joka antaa kiven taululle pyöreän muodon. Briljanttihiottu kivi on erittäin näyttävä, sillä kivi säihkyy upeasti useiden viisteidensä ansiosta. Alla kuva myös muista hiontamuodoista, joita timanttiin voidaan hyödyntää. Löydät lisätietoa Jalokivien hionnat -sivulta.
Timantin puhtaus
Timantin puhtaus viittaa kivessä havaittavien sulkeumien määrään. Täysin virheetön kivi on erittäin harvinainen ja arvokas. Gemmologin näkökulmasta sulkeumat tekevät timantista uniikin ja ainutlaatuisen. Sulkeumat muodostuvat timantin syntyprosessin aikana, ja näitä on olemassa useita erilaisia. Yleisimpiä sulkeumia ovat mineraalisulkeumat eli kiteet kiteen sisässä, jotka voivat esiintyä useissa eri muodoissa ja sävyissä. Näitä gemmologit kuvaavatkin luonnon taideteoksiksi. Toinen yleinen sulkeumatyyppi on timantti timantin sisällä. Tällöin pienet timanttikiteet ovat jääneet toisen, myöhemmin syntyneen ja suuremmaksi kasvaneen timanttikiteen sisään.
Timantti korukivessä sulkeumien esiintyminen kuitenkin laskee timantin arvoa. Yleisimmät puhtaudet timantti sormuksissa käytettävissä ovat SI ja VS (Katso selvennys alapuolen taulukosta). Timanttikorun tai timanttisormuksen puhtaus tulee merkittävämmin eteen suurempien timanttien kohdalla, mutta esimerkiksi 0,01 ct timanteissa on vaikea nähdä silmämääräistä eroa puhtauksien välillä.
FL: Ei sulkeumia eikä ulkoisia merkkejä tai puutteita
IF: Ei sulkeumia ja ainoastaan vähäisiä ulkoisia merkkejä tai puutteita
VVS: Varsin vähäisiä sisäisiä sulkeumia, joita kokeneen tutkijan on vaikea havaita 10x suurennoksella
VVS1: Sulkeumien havaitseminen luupilla on äärimmäisen vaikeaa
VVS2: Sulkeumien havaitseminen luupilla on erittäin vaikeaa
VS: Vähäisiä sulkeumia, kuten kiteitä, säröjä tai pilviä
VS1: Sulkeumien havaitseminen luupilla on vaikeaa
VS2: Sulkeumien havaitseminen luupilla on melko vaikeaa
SI: Kivessä on selkeitä sulkeumia
SI1: Sulkeumien havaitseminen luupilla on melko helppoa
SI2: Sulkeumien havaitseminen luupilla on helppoa (Joskus sulkeumat saattavat näkyä myös paljain silmin kiven taulun lävitse katsottaessa)
P: Sisältää selkeitä sulkeumia, jotka ovat usein helposti nähtävissä paljain silmin taulun lävitse katsottaessa. Ne saattavat vaikuttaa vakavasti kiven kestävyyteen, ja heikentää kiven läpinäkyvyyttä sekä loistoa.
P1: Kauneus ja kestävyys jossakin määrin heikentyneet. Sulkeumat näkyvät paljain silmin.
P2: Kauneus ja kestävyys vakavasti heikentyneet
P3: Kiven kauneus ja kestävyys ovat korukäyttöön soveltuvuuden rajalla
Timantin väri
Timantin sulkeumia vielä merkittävämpi tekijä timantteja luokiteltaessa on timantin väri. Värin puolesta timantilla on kaksi jaottelutapaa. Yleisempi ja tunnetumpi on värittömien ja kellertävien välinen luokittelu, jossa timantti on sitä arvokkaampi, mitä värittömämpi kivi on kyseessä. Lähes värittömät, kellertävät kivet tunnetaan myös Cape-sarjan timantteina. Tämä nimitys viittaa Etelä Afrikan Kapmaasta löydettyihin timantteihin, jotka ovat useimmiten väriltään hieman kellertäviä. Kiven väriin vaikuttavat timantista löytyvät pienet alkuaine-esiintymät. Keltaisen värin timanttiin saa aikaan typpi. Voit valita värin timanttisormukseesi tai timanttikoruun oman mielesi mukaan.
Toinen luokittelutapa koskee värillisiä timantteja. Luonnossa värilliset timantit ovat todella harvinaisia ja näin ollen myös arvokkaita. Värilliset timantit ovat kuitenkin kauniita ja siksi niitä myös värjätään. Näistä luonnollisista ja värjätyistä ns. fancy väreistä sekä timantin salt&pepper -variaatiosta olemme koonneet tietoa Värjätyt ja erikoistimantit -kohtaan.
Laboratoriotimantti
Mikä on laboratoriotimantti?
Ihmisen valmistama timantti on luonnontimanttia eettisempi vaihtoehto, ja usein laboratoriotimantista puhutaankin konfliktivapaana timanttina. Lisäksi laboratoriotimantin syntyprosessin voidaan nähdä olevan luonnontimanttia ekologisempi, sillä louhoksien aiheuttamilta ympäristöhaitoilta vältytään tässä kohden. Lisäksi labratimantti on selkeästi vastaavaa luonnon timanttia edullisempi. Kyseessä on siis eettinen, ekologinen ja edullinen valinta!
Esimerkiksi sormuksesta saadaan budjetille sopivampi lopputulos aikaan, kun käytetään luonnontimantin sijaan laboratoriotimanttia. Synteettinen timantti on noin 30-50% edullisempi vaihtoehto kuin vastaava luonnosta louhittu timantti. Keskeistä on erottaa ihmisen valmistama timantti timanttia jäljittelevistä stimulanteista, kuten kuutiollisesta zirkoniasta.
Ihmisen valmistama timantti on kemiallisilta, fyysisiltä ja silmämääräisiltä ominaisuuksiltaan identtinen luonnontimantin kanssa. Näin ollen kivi on myös kovuudeltaan samaa luokkaa (Mohsin asteikolla 10) luonnontimantin kanssa, ja onkin kestävä valinta esimerkiksi kihla- tai vihkisormukseen. Laboratoriotimantti voidaan erottaa luonnontimantista erilaisten hivenaine-esiintymien sekä kristallirakenteen pohjalta.
Malmin Korupajan käyttämistä, yli 0,30ct laboratoriotimanteista löytyy lasermerkittynä kansainvälisen timanttitodistuksen numero. Lisäksi kaikkiin valmistamiimme labratimanttisormuksiin tulee mukaan aina aitoustodistus, joka kertoo, että kyseessä on laboratoriossa valmistettu timantti.
Laboratoriotimantin valmistus – miten ihminen on onnistunut valmistamaan timantin?
Laboratoriotimantit ovat ihmisen valmistamia timantteja. Nämä synteettiset timantit valmistetaan laboratorio-olosuhteissa jäljittelemällä luonnossa muodostuvan timantin syntyprosessia. Laboratoriotimantteja on vuosien saatossa onnistuttu valmistamaan useilla eri menetelmillä. Koruissa käytettävät timantit valmistetaan tällä hetkellä pääasiassa kahdella tavalla. Toinen näistä valmistustavoista on HPHT-menetelmä (High pressure-High temperature), jossa pienistä hiilijyvistä kasvatetaan suuren paineen ja korkean lämpötilan avulla timantteja. Tämä menetelmä vaatii paljon energiaa.
Toinen suurta suosiota saanut tekniikka on CVD-menetelmä (Chemical vapor deposition), jossa timantti kasvatetaan hiilivetykaasuseoksesta. CVD-menetelmällä pystytään tarkemmin kontrolloimaan syntyvän timantin laatua, kuten sulkeumien määriä. CVD-menetelmä nähdään myös ympäristöystävällisempänä menetelmänä kuin esimerkiksi HPHT-menetelmä, joka vaatii paljon energiaa. Jokainen laboratoriossa syntyvä timantti on kuitenkin luonnontimantin tavoin uniikki yksilö.
Kaikki Malmin Korupajan hyödyntämät labratimantit on valmistettu CVD-menetelmällä, jolla lopputulos on kaikista laadukkain ja luonnolle mahdollisimman lempeä.
On hyvä huomioida, että labratimantin valmistaminen vaatii kuitenkin joka tapauksessa paljon energiaa, mikä kasvattaa labratimantin hiilijalanjälkeä. Tästä huolimatta energiaa kuluu yli puolet vähemmän kuin louhitun timantin kohdalla! Hiilijalanjälkeen vaikuttaa keskeisesti se, millaista energiaa käytetään timantin valmistukseen; monet valmistajat hyödyntävät fossiilisia energianlähteitä, mutta kasvavissa määrin suositaan uusiutuvaa energiaa.
Ihmisen valmistamat timantit ovat suhteellisen uusi tulokas markkinoilla. Kuten minkä tahansa jalokiven kohdalla, jälleenmyyntiarvo voi vaihdella ajan myötä etenkin luonnontimantin arvoon verrattuna. Esimerkiksi erilaiset maailman kriisitilanteetn näkyvät myös suoraan korumateriaalien arvossa.
Synteettinen timantti on kuitenkin oiva vaihtoehto jos eettisyys ja kaivosvapaa tuotanto ovat lähellä sydäntä. Valitsemalla laboratoriotimantin tuet samalla varmasti konfliktivapaata korutuotantoa. Kaikki labratimanttimme on hankittu toimittajilta, jotka tietävät timanttien alkuperän ja toimivat eettisesti ja vastuullisesti. Labratimantin alkuperä on läpinäkyvästi eettinen.
Värjätyt ja erikoistimantit
Värilliset timantit
Luonnollinen värillinen timantti on suuri harvinaisuus, ja tällaiset timantit ovat äärimmäisen arvokkaita juuri harvinaisuutensa johdosta. Värillisistä timanteista käytetään nimitystä “fancy”. Värin timanteissa aiheuttaa mm. kemialliset epäpuhtaudet timantin koostumuksessa. Kaikista harvinaisin väri timanteissa on punainen, toisiksi harvinaisin on vihreä. Timanttia on myös ruskeana, sinisenä, pinkkinä, violettina, harmaana ja mustana. 10 000 väritöntä timanttia kohtaan luonnosta löytyy noin 1 fancy värillinen timantti, mikä kertoo paljon väritimanttien harvinaisuudesta.
Värjätty timantti
Timantteja voidaan kuitenkin värjätä. Väri lisätään luonnontimanttiin, joka on lähtökohtaisesti luokiteltu epäsuotuisiin väriluokituksiin, kuten kellertävään tai hieman keltaiseen. Värikäsittelyn johdosta kiven arvo nousee. Värjääminen tapahtuu useimmiten säteilyttämällä, mutta jotkin sävyt vaativat tämän lisäksi myös lämpökäsittelyä.
Salt and pepper -timantti
Nimensä mukaisesti salt and pepper -timantti näyttää siltä, kuin niiden sisällä olisi suolan ja pippurin murusia. Timantin sisällä on valkoisia ja mustia, selvästi erottuvia sulkeumia. Perinteisesti näiden isojen sulkeumien vuoksi salt and pepper -timantteja ei ole pidetty koruihin kelpaavina. Viime vuosina persoonallisista salt and pepper -jalokivistä on kuitenkin tullut trendikkäitä. Koska sulkeumat ovat luonnon muodostamia, ei toista samanlaista kiveä tule vastaan. Salt and pepper -timanttien värispektri kulkeekin hyvinkin tummanpuhuvasta harmaanmustasta lähes kirkkaisiin, joissa on vain muutamia pieniä värjäymiä.
Salt and pepper -timanteilla on erilainen louhintaprosessi, joka tekee niistä hieman ympäristöystävällisempiä, kuin kirkkaat luonnontimantit.
Akvamariini
Millainen kivi on akvamariini?
Sinertävä akvamariini kuuluu mineraalien berylliryhmään, kuten myös smaragdi. Näin ollen se on Moshin kovuusasteikolla samaa luokkaa smaragdin kanssa (7,5-8). Brasilia on suurimpia akvamariinin tuotantomaita. Akvamariini on yksi harvoja jalokiviä, jotka on nimetty sävynsä mukaan. Sen nimi juontaa latinan termistä aqua marina, ”meren vesi”. Nimi on ollut käytössä 1600-luvulta asti.
Akvamariinin väri vaihtelee vaaleansinisestä tummansiniseen. Myös sinivihertävää sävyä esiintyy. Halutuin sävy kivestä on syvänsininen, ja sävyn jakautuminen kivessä on tasaisempaa kuin esimerkiksi smaragdissa. Värin tälle kauniille kivelle antaa rauta.
Akvamariini sormuskäytössä
Suunniteltaessa kiven käyttöä esimerkiksi vihkisormuksessa, kannattaa ottaa huomioon pari asiaa. Timanttiin verrattuna akvamariini on hauras kivi ja altis paineelle. Se lohkeaa tai murtuu helpommin, kuin timantti tai esimerkiksi safiiri. Kiven väri saattaa haalistua auringossa. Hyvällä huolenpidolla kivi on kuitenkin oiva valinta myös kihla-ja vihkisormukseen.
Helmi
Yleisesti helmistä
Korukäytössä on kautta aikojen hyödynnetty helmiä. Niitä punotaan helminauhoiksi sekä istutetaan sormuksiin ja muihin koruihin. Helmet voi jakaa luonnonhelmiin, viljeltyihin helmiin sekä jäljitelmähelmiin. Aito luonnonhelmi muodostuu, kun simpukan sisään pääsee hiukkanen, kuten hiekan jyvä, jonka ympärille simpukka alkaa kerätä helmiäiskerrosta suojautuessaan tunkeutujalta. Aidot helmet ovat tästä syystä harvoin täysin pyöreitä ja sileitä. Samasta syystä koruvalmistukseen kelpaavat luonnonhelmet ovat harvinaisia ja näin ollen erittäin arvokkaita. Siksipä ihminen on kehittänyt tapoja viljellä helmiä. Viljeltyjen helmien syntyprosessi on samanlainen, kuin luonnonhelmillä. Kuitenkin sillä erolla, että viljelyssä helmen alkujyvä asetetaan simpukan sisään ihmisen toimesta. Viljeltyjä helmiä on olemassa kahta lajia: makeanveden helmet sekä merivesihelmet. Jäljitelmähelmet ovat teollisesti valmistettuja, useimmiten muovia tai lasia, joka on pinnoitettu esimerkiksi kalansuomu-uutteella, jotta niihin saataisiin helmelle tyypillinen hohto.
Helmet esiintyvät useissa eri sävyissä ja muodoissa. Sävyistä tyypillisin on valkoinen. Tärkeimpiä hintaan vaikuttavia ominaisuuksia helmelle ovatkin sen koko, muoto, hohto ja väri. Helmi sijoittuu Mohsin asteikolla kovuusluokkaan 2,5-3, eikä näin ole suositeltava vaihtoehto esimerkiksi jokapäiväisessä käytössä olevaan kihla- tai vihkisormukseen.
Viljellyt makeanveden helmet
Makeanveden helmet ovat lähimpänä luonnonhelmeä, sillä yleensä niiden sisällä ei ole kokoa antavaa ydinpalloa, vaan helmi on muodostunut helmiäisen murun ympärille. Tämä ei kuitenkaan ole 100% tae, etteikö makeanveden helmi olisi ydinpallon avulla kasvatettu. Nykyisillä tekniikoilla saadaan ydinpallon avulla makeanveden simpukoita tuottamaan jopa halkaisijaltaan jopa 17 mm pyöreitä helmiä sekä fancy-muotoisia helmiä, kuten sydämiä. Näitä isoja, ydinpallolla kasvatettuja helmiä sanotaan Edison tai Ming helmiksi. Pienemmät makeanveden helmet kuitenkin ovat todennäköisesti täyttä helmiäistä. Suurin makeanveden helmien tuottajamaa on Kiina, josta tulee yli 90% maailmalla myynnissä olevista makeanveden helmistä. Makeanveden helmet edustavatkin valtaosaa myynnissä olevista viljellyistä helmistä.
Makeanveden helmiä on markkinoilla monissa eri muodoissa. Kuten kaikissa helmissä, halutuin muoto on pyöreä. Koska valtaosassa makeanveden helmiä ei ole ydinpalloa tuomassa muotoa, pyöreät makeanveden helmet ovat kuitenkin harvinaisia. Useimmiten helmet ovat epäsäännöllisen muotoisia, ns. barokkihelmiä sekä soikeita.
Makeanveden helmien luonnollisia värejä ovat valkoisen eri sävyt, vaalea persikkainen sävy sekä hieman tummempi, punertavaan tai lilaan vivahtava sävy, jota kutsutaan nimellä laventeli. Värikäsittelyllä tai uusilla ydinpallotekniikoilla kasvattamalla helmiin saadaan myös tummempia sävyjä, kuten sinistä tai ruskeaa. Ja värjäämällä tietenkin taivas on rajana.
Viljellyt merihelmet
Akoya -merihelmet
Viljellyistä merihelmistä Akoyat ovat yleisimpiä. Nimensä nämä helmet ovat saaneet Akoya-simpukalta, joissa ne kasvavat. Suurin osa Akoya-helmistä tulee Japanista, jossa niiden viljelytekniikka alunperin kehitettiin 1900-luvun alkupuolella. Nykyään myös Kiinassa viljellään Akoya-helmiä sekä jonkin verran Vietnamissa.
Akoya-helmet ovat yleensä kokoluokaltaan 3-6 mm, sillä simpukka on pienikokoinen. Isompia, noin 8-10 mm helmiä on saatavilla, mutta niiden viljely on hankalaa ja siksi ne ovat harvinaisia. Isommat helmet on tulevat Japanista. Pyöreä muoto helmiin saadaan ydinpallon avulla, mutta simpukat tuottavat myös barokkimuotoisia helmiä. Luonnollinen väri Akoya-helmille vaihtelee valkoisesta harmaaseen, vaaleanpunaisen, vihreän ja hopean sävyillä. Mustat Akoyat ovat värikäsiteltyjä. Helmille tyypillistä on hyvä hohto, joka kertoo paksusta helmiäiskerroksesta.
Etelämeren helmet
Etelämeren helmet ovat merihelmistä suurimpia, niitä tuottavien Pinctada Maxima -simpukoiden kookkauden ansiosta. Tavallisesti ne ovat kooltaan alkaen 8mm, mutta Etelämeren helmet voivat olla jopa 20 mm halkaisijaltaan. Etelämeren helmet tulevat Australiasta, Filippiineiltä ja Indonesiasta. Etelämeren helmet kasvavat hitaasti ja ovat muun muassa siksi arvokkaita.
Valtaosa Etelämeren helmien sadosta on pyöreitä tai pyöreähköjä, mutta myös barokkimuotoja on seassa. Väreiltään Etelämeren helmet ovat tyypillisesti valkoisen eri sävyissä sekä kellertäviä, jopa kullanhohtoisia. Värikirjo ulottuu kuitenkin myös näiden ulkopuolelle. Suosittu, tumma Tahitin helmi voidaan kasvupaikkansa mukaan laskea myös Etelämeren helmeksi, mutta niitä tuottaa eri simpukkalajike.
Tahitin helmet
Pinctada Margaritifera Cumingii -simpukka, eli mustahuulisimpukka, tuottaa luonnostaan tummasävyisiä Tahitin helmiä. Tahitihelmet viljellään Ranskan Polynesian alueella, joten Tahiti on vain yksi osa viljelyalueista, mutta helmet on silti nimetty sen mukaan. Tahitin helmillä on tiukat laatukriteerit. Ydinpalloa peittävän helmiäiskerroksen pitää lain mukaan olla minimissään 0,8mm.
Kooltaan Tahitihelmet ovat hieman pienempiä, kuin Etelämeren helmet. Yleensä noin 8-16 mm. Koska niissä on ydinpallo, iso osa Tahitin helmistä on pyöreitä tai pyöreähköjä. Mutta luonnollisesti myös muita muotoja kuten barokkia ja pisaraa on markkinoilla. Mustahuulisimpukka voi tuottaa koko värikirjon helmiä, vaaleasta lähes mustaan. Tyypillinen, ja haluttu, ominaisuus näille helmille on niiden öljyläikkämäinen irisointi.
Helmikorun hoito ja käyttö
Helmi on herkkä materiaali ja reagoi helposti erityisesti hielle, kosmetiikalle, hapoille ja muille kemikaaleille. Helmet eivät myöskään pidä kuumuudesta eikä kuivuudesta. Toisaalta myös liiallinen kosteus on helmikoruille pahasta. Altistumiset näille voivat aiheuttaa helmen vanhenemista, jolloin ne aluksi menettävät kiiltonsa. Ne voivat alkaa halkeilla ja hilseillä. Huokoinen helmiäinen myös naarmuuntuu helposti.
Näistä syistä olisikin suositeltavaa, että helmikorut ja helmisormukset puetaan päälle vasta pukeutumisen ja ehostautumisen jälkeen. Helmet tulisi myös riisua ensimmäisenä. Käytön jälkeen helmet kannattaa puhdistaa pyyhkimällä ne pehmeällä kankaalla. Jos helmikoru on likaantunut pahasti, sen voi pestä varovaisesti kädenlämpöisellä, hyvin miedolla saippuavedellä ja sen jälkeen huuhdella ja kuivata huolella pehmeällä liinalla. Mikäli kyseessä on punottu helminauha, anna korun kuivua pyyhkimisen jälkeen vielä tasaisella alustalla niin, että helmien välissä kulkeva lankakin kuivuu.
Helmisormukset ja -korut tulisi säilyttää esimerkiksi silkkisessä tai samettisessa pussukassa tai omassa rasiassaan, jonka sisäpuoli on kyseisiä materiaaleja. Näin ne eivät ole kosketuksissa muiden korujen kanssa eivätkä täten pääse naarmuuntumaan. Helmet ovat käyttökoruja, ne pitävät iholla olosta ja ihon kosteudesta.
Ajan myötä helmikaulakorujen ja muiden punottujen helmikorujen silkkilanka löystyy ja venyy. Tässä tapauksessa helminauha kannattaa punoa uudelleen. Punonnan voi tehdä ilman solmuja tai solmuilla. Suositeltavaa olisi punoa helminauha solmuilla, jotta helmien väliin jää pieni väli eivätkä ne pääse kuluttamaan toisiaan. Solmuilla punotuissa helmikoruissa on sekin etu, että mikäli koru sattuu napsahtamaan katki, koko nauhan helmet eivät valahda dramaattisesti lattialle.
Morganiitti
Millainen kivi on morganiitti?
Morganiitti on berylliryhmään kuuluva muunnos, ja tunnetaan myös nimellä ruusuberylli. Useiden muiden luonnonkivien tavoin myös morganiittia esiintyy useissa eri sävyissä. Esimerkiksi oman mallistomme sormuksissa käytettävät morganiitit voivat olla vaaleanpunaiseen, violettiin tai persikkaan taittavia sävyjä. Sävyltään morganiitti sointuu erityisen kauniisti yhteen ruusukullan kanssa. Morganiitti on melko uusi tulokas jalokivimaailmaan, sillä ensimmäiset havainnot siitä tehtiin 1900-luvun alkupuolella. Nimensä morganiitti sai J.P.Morganin mukaan, joka oli varakas amerikkalainen jalokivikeräilijä.
Morganiitin kestävyys
Morganiitin väriä kuluttaa kuumuus ja runsas auringolle altistuminen. On hyvä myös huomioida, että morganiitti on suhteellisen hauras kivi. Hyvällä huolenpidolla kivi on kuitenkin oiva valinta myös kihla-ja vihkisormukseen. Berylli-ryhmään kuuluvaan smaragdiin verrattuna morganiitti on kestävämpi valinta, koska tämä ei sisällä yhtä paljon sulkeumia kuin smaragdi, eikä ole näin ollen yhtä herkkä särkymiselle. Morganiitti sijoittuu Mohsin kovuusasteikolla muiden berylliryhmän kivien tavoin asteikolle 7,5-8.
Rubiini
Punaisten jalokivien kuningas
Rubiini on punainen jalokivi, joka kuuluu yhdessä safiirin kanssa korundiryhmään. Luonnonkivenä rubiinin väri vaihtelee hieman eri punaisen sävyissä. Kyyhkysen veren värinen, kirkas ja syvä punainen on halutuin sävy rubiineille. Rubiini onkin saanut nimensä punaista tarkoittavasta latinan sanasta “ruber”. Punaisuus rubiineihin tulee kromista. Muitakin sävyvariaatioita löytyy. Esimerkiksi rusehtavampaan sävyyn kivessä vaikuttaa rauta.
Rubiini korukäytössä
Rubiini voidaan timantin tavoin luokitella neljän laatutekijän pohjalta: paino, puhtaus, väri ja hionta. Merkittävin laatutekijä on kuitenkin kiven väri.Toisin kuin timanttien kohdalla, rubiinin sulkeumat eivät laske kiven arvoa. Sulkeumia hyödynnetään erottamaan synteettiset kivet aidoista, luonnonkivistä. Rubiinin sävyä voidaan myös lämpökäsittelyllä syventää. Kovuudeltaan rubiini on timantin jälkeen kovin mineraali, ja sijoittuu Mohsin asteikolla luokkaan 9. Kovuutensa ansiosta ja punaisen, rakkaudesta muistuttavan värinsä vuoksi rubiini onkin ollut perinteisesti suosittu jalokivi vihkisormuksissa.
Safiiri
Monivärinen safiiri
Safiiri kuuluu korundiryhmään, ja koostuu näin ollen alumiinioksidista. Safiirin sävyistä tunnetuin on sininen safiiri, mutta kaikkia ryhmässä esiintyviä sävyvariaatioita kutsutaan nykyään safiireiksi punaista sävyä, eli rubiinia lukuun ottamatta. Oman mallistomme sormuksissa käytetään esimerkiksi kirkkaita ja vaaleanpunaisia safiireja. Näiden lisäksi safiiria on myös oranssina, keltaisena, vihreänä, violettina ja mustana. Safiirin arvostetuin sävy on ruiskaunokinsininen. Sanotaan, että safiirin nimi juontuu muinaisesta Kreikan sanasta “sappheiros”, joka tarkoittaa sinistä.
Safiiri korukäytössä
Safiiri voidaan timantin tavoin luokitella neljän laatutekijän pohjalta: paino, puhtaus, väri ja hionta. Merkittävin laatutekijä safiiriluokituksessa on kuitenkin kiven väri. Kovuudeltaan safiiri on timantin jälkeen kovin mineraali, ja sijoittuu Mohsin asteikolla luokkaan 9. Kyseessä on siis kova ja kestävä jalokivi, mutta paljon sulkeumia sisältävää kiveä tulee käsitellä varoen, sillä sulkeumat tekevät kivestä hauraamman. Safiiri on hyvä valinta myös sormukseen.
Smaragdi
Vihreistä jalokivistä tunnetuin
Smaragdia pidetään berylli-ryhmän arvokkaimpana jäsenenä. Se on koostumukseltaan alumiini-berylliumsilikaatti. Muita berylli-ryhmän jalokiviä ovat mm. morganiitti ja akvamariini. Näistä smaragdi eroaa värinsä ansiosta. Sen upea vihreä sävy on ainutlaatuinen, että siitä käytetään nimeä “smaragdinvihreä” myös jalokivimaailman ulkopuolella, esimerkiksi maalien, kankaiden, jne. yhteydessä. Smaragdin nimi tulee kreikankielen vihreää jalokiveä tarkoittavasta sanasta, smáragdos. Värinsä smaragdi saa kromista. Arvokkain sävy on syvänvihreä, vaikka tämä sisältäisikin sulkeumia ja omaisi heikon läpinäkyvyyden.
Valtaosa smaragdeista tulee Etelä-Amerikasta, Kolumbiasta. Toinen iso smaragdien tuotantomaa on Sambia, eteläisessä Afrikassa.
Miten smaragdi kestää korukäytössä?
Mohsin luokituksen mukaan smaragdin kovuus on 7,5-8. Se siis luetaan kovaksi mineraaliksi eikä naarmuunnu helposti. Kivenä smaragdi on kuitenkin usein sulkeumien samentama, ja laadukkaimmat yksilöt ovat läpinäkyviä. Sulkeumien johdosta smaragdi on kivenä suhteellisen hauras. Smaragdeissa sulkeumia ei välttämättä lueta virheellisyyksiksi. Ainakaan, jos niitä esiintyy pienissä määrin. Tietynlaiset sulkeumat myös todentavat smaragdin aitoutta verrattuna synteettisiin kiviin. Vaikka smaragdin väri kestää haalistumatta hyvin valoa ja lämpöä (väri muuttuu vasta 700°C lämpötilassa), sulkeumien aiheuttamien jännitteiden ja haurauden vuoksi smaragdia tulisi suojella suurilta lämpötilavaihteluilta. Smaragdin tunnetuin hiontamuoto on kiven mukaan nimetty smaragdihionta, joka tuo kiven parhaat ominaisuudet esille ja suojaa kiveä lohkeamiselta. Hyvällä huolenpidolla kivi on kuitenkin oiva valinta myös kihla-ja vihkisormukseen.
Tansaniitti
Mikä on tansaniitti?
Tansaniitti on melko uusi tulokas jalokivimaailmassa. Tansaniitti on sinisävyinen muunnos zoisiitti-mineraalista ja se löydettiin 1960-luvun loppupuolella Tansaniasta, Afrikasta. Tansanian pohjoisosa on tansaniitin ainoa esiintymisalue, joten se on harvinainen jalokivi. Kuten arvata saattaa, nimensä tansaniitti on saanut esiintymispaikkansa mukaan. Sen alkuperäinen nimitys oli sininen zoisiitti. Tätäkin edelleen käytetään. Kaupallisille markkinoille nimen tansaniitti kehitti newyorkilaisen koruliikkeen, Tiffany & Co:n, markkinointiosasto.
Tansaniittia esiintyy useissa sinisen, vihreänsinisen ja violetin sävyissä, mutta ehkä yleisin koruissa käytettävä väri on sinivioletti kivi. Suuri osa tansaniitista lämpökäsitellään, jotta luonnonkivessä olevat ruskean, vihreän tai punaisen vivahteet muuttuisivat yhtenäisemmäksi, kauniin siniseksi. Sävyn syvyys vaihtelee heleän vaaleasta sinisestä rikkaaseen, syvään siniseen. Tansaniitille ominaista on pleokroismi, mikä tarkoittaa sitä, että kiven sävy muuttuu katsontakulman ja valaistuksen mukaan. Päältä katsottuna kivi voi olla kauniin ultramariinin sininen, ja sivulta katsottuna purppuranvioletti.
Tansaniitti korukäytössä
Tansaniitti on Mohsin kovuusasteikolla 6-6,5, eli se on pehmeämpi, kuin kvartsi. Tästä syystä tansaniitti naarmuuntuu helposti eikä kestä mekaanista rasitusta. Tansaniittikorun puhdistus tulisikin tehdä miedolla saippuavedellä ja kuivaus pehmeällä liinalla. Tansaniitti sopii oivallisesti korvakoruihin, riipuksiin tai juhlakoruihin. Omasta mallistostamme löytyy sormuksia, joita koristaa kauniin sinivioletti tansaniitti. Tansaniitin naarmuuntuvuuden vuoksi suosittelisimme, että tansaniittisormus ei olisi päivittäisessä käytössä. Juhlasormuksissa tansaniitin kaunis väri tulee oikeuksiinsa.
Topaasi
Millainen jalokivi on topaasi?
Vielä keskiajalla topaasi-nimeä käytettiin kaikista keltasävyisistä jalokivistä, kunnes 1700-luvun loppupuolella jalokivien tutkijat ymmärsivät, että keltaisia jalokiviä voi olla eri lajeja. Nimen “topaasi” sanotaankin juontuvan Punaisellamerellä sijaitsevasta Topazos-nimisestä saaresta (nykyaikana St Johnin tulivuorisaari), jossa antiikin aikoina louhittiin keltaista jalokiveä. Nykyisin uskotaan, että Topazos-saaren keltainen kivi oli krysoliittia, joka on kemialliselta koostumukseltaan erilainen, kuin topaasi. Nimi tälle kauniille jalokivelle on silti jäänyt käyttöön.
Topaasia esiintyy useassa eri sävyssä, mutta värit ovat harvoin kovin voimakkaita. Yleisin luonnosta löytyvän topaasin väri on on itseasiassa väritön, jota kutsutaan valkotopaasiksi tai kirkkaaksi topaasiksi. Tämän jälkeen yleisimpänä ovat hento keltainen ja kullanruskea. Harvinaisempia, mutta myös luonnossa esiintyviä värejä ovat oranssi, punertavanoranssi, pinkki, vaaleanvihreä. Mitä syvempi väri kivessä on, sitä arvokkaampi se on. Erittäin harvinainen on luonnollinen vaaleansininen, joka harvinaisuutensa vuoksi on myös arvokas. Tästä vielä arvokkaampi ja harvinaisempi on “Imperial topaasi”, jonka väri on oranssinpunainen keltaisella tai pinkillä vivahteella. Tätä Imperial topaasia löytyy vain yhdeltä kaivosalueelta Brasiliasta.
Topaasin omaa sävyä voidaan myös syventää tai muuttaa lämpökäsittelyllä tai säteilytyksellä. Säteilyttämällä värittömiä topaaseja saadaan myös aikaiseksi nykyään suositut siniset sävyt, kuten London Blue ja Swiss Blue. London Blue on tummempi sävyistä ja Swiss Blue heleän vaaleansininen. Lämpökäsittelyllä tai säteilytyksellä aikaan saadut värimuutokset ovat pysyviä, joten niiden haalistumista auringonvalossa ei tarvitse pelätä.
Topaasi koruissa ja sormuksissa
Omasta mallistostamme löytyy malleja, joissa on hyödynnetty esimerkiksi kirkasta topaasia tai siniseksi käsiteltyjä topaaseja. Varsinkin valkotopaasia käytetään timanttien sijaan sormusten isommissa kivissä, sillä ne ovat edullisempia, kuin timantit. Niiden loisto ja kestävyys eivät kuitenkaan vastaa timanttia. Mohsin asteikolla topaasi on kovuudeltaan 8, eli se on materiaalina kovaa ja kestää naarmuuntumista. Topaasilla on kuitenkin herkkä lohkeavuus. Tämä heikentää merkittävästi kiven kestävyyttä, sillä hiotun kiven kulmat voivat murtua iskusta. Topaasikoru tulisikin puhdistaa hellävaraisesti saippuapesulla ja pehmeällä liinalla pyyhkimällä.
Turmaliini
Turmaliini – jalokivimaailman sateenkaari
Turmaliini on väririkkaudestaan tunnettu jalokivi, ja tämä jalokivi omaakin laajimman väriskaalan kaikista jalokivistä. Myös turmaliinin historia on värikäs. Ensimmäiset kirjalliset maininnat turmaliineista ovat 1550-luvulta, kun espanjalaiset löytöretkeilijät löysivät vihreitä kiviä Brasiliasta, luulivat niitä smaragdeiksi ja toivat takaisin Eurooppaan. Vasta 1800-luvun tiedemiehet tunnistivat niiden olevan eri mineraalia, kuin smaragdit. Samoja monivärisiä kiviä olivat myös hollantilaiset kauppiaat kuljettaneet 1700-luvulla Ceylonista Eurooppaan. Hollantilaiset olivat kutsuneet niitä singhalinkielen sanalla turamali (tai toramalli), joka tarkoittaa suunnilleen “kiviä eri väreissä”.
Kemiallisesti turmaliini on silikaattimineraali ja kattotermi sen eri variaatioille. Eri variaatioilla on tietyt nimitykset. Näistä kaikkein yleisin on musta ja läpinäkymätön Schörl. Turmaliiniesiintymistä noin 95% on schörl-turmaliinia. Korukäytössä yleisin ja monivärisin on elbaiitti. Jotta turmaliinien nimitykset olisivat vielä monimutkaisempia, elbaiittimuunnoksen eri väreille on myös omat nimityksensä. Nämä nimitykset saattavat kuitenkin olla jo hieman tutumman kuuloisia, kuin elbaiitti-sana. Punertavat ja pinkinpunaisen väriset ovat rubelliitteja. Nimi rubelliitti tulee rubiinia muistuttavasta värityksestä ja rubiininpunainen onkin arvokkain punaisista väreistä. Rubelliitin kanssa väritykseltään hieman limittäin on siberriitti, joka kattaa värit violetinpunaisesta violetinsiniseen. Väritön tai lähes väritön turmaliini on harvinainen ja erittäin arvokas. Sen nimitys on akroiitti. Vihreä turmaliini on nimeltään verdeliitti ja se kattaa vihreän eri sävyt, joista arvostetuin on smaragdinvihreä. Vihreä turmaliini onkin elbaiiteista yleisin korukäytössä olevista turmaliineista. Sinisen sävyt turmaliinissa ovat arvostetuimpia, sillä ne myös ovat harvinaisia. Indigoliitti-nimen alle kuuluukin kaikki siniset elbaiittimuunnoksen turmaliinit. Sävyt näissä voivat olla vaaleansinisestä sähkönsiniseen. Turmaliineja voi siis olla useita eri värejä. Vaikka niille on omat nimensä, yleiskielessä helpointa lienee kuitenkin puhua esimerkiksi vihreästä tai punaisesta turmaliinista.
Luonnossa yksiväriset turmaliinit ovat harvinaisia. Samassa kiteessä voi esiintyä useita eri värejä. Samaa esiintyy myös muissa jalokivissä. Kuitenkin sillä poikkeuksella, että muiden jalokivien kohdalla kiteet sahataan niin, että eri värit erotellaan ja sitten hiotaan yksivärisiksi kiviksi. Turmaliineissa kaksiväriset hiotut kivet ovat viehättäviä erikoisuuksia. Yksi suosituimmista kaksivärisistä on punaisen ja vihreän yhdistelmä, jota kutsutaan leikkisästi myös vesimeloniturmaliiniksi. Tällainen voi olla esimerkiksi viistehiottu turmaliini, jonka toinen puoli on vihreä, toinen punainen. Tai poikkileikkaus, jonka ulkoreunat ovat vihreät ja sisäosa punainen – kuten vesimelonissa!
Turmaliini koruissa
Mohsin kovuusasteikolla turmaliini on 7-7,5. Se siis kestää melko hyvin naarmuuntumista. Kuitenkin sitä kovemmat mineraalit, kuten timantit, safiirit, rubiinit ja jopa smaragdit voivat naarmuttaa turmaliinia. Sormuskäytössä tämä kannattaa huomioida. Turmaliinilta puuttuu lohkeavuus. Tämän ansiosta se soveltuu hyvin myös sormuksiin. Suuret lämpötilavaihtelut voivat kuitenkin vahingoittaa turmaliinia. Turmaliinikorun voi puhdistaa lämpimällä saippuavedellä ja mikrokuituliinalla. Se kannattaa säilyttää erillään muista koruista, tai ainakin niin, ettei muut korut ole turmaliiniin kosketuksessa. Näin voi välttää naarmuuntumista.
Kuutiollinen zirkonia
Mikä on kuutiollinen zirkonia?
Kuutiollinen zirkonia on tällä hetkellä yleisin ihmisen valmistama timantin jäljitelmä, jota käytetään esimerkiksi useissa hopeakoruissa edullisuutensa vuoksi. Kuutiollisen zirkonian tuli on voimakkaampi kuin timantin. Kuutiollinen zirkonia on myös timanttia puhtaampi sulkeumien osalta. Mohsin kovuusasteikolla kuutiollinen zirkonia on 8,25. Se on siis kovempi, kuin esimerkiksi morganiitti tai smaragdi, mutta timanttia pehmeämpi. Yleensä kuutiollinen zirkonia on väritön, mutta sitä on saatavilla useissa eri väreissä.
Kuutiollisen zirkonian teollinen valmistustapa kehitettiin 1970-luvun loppupuolella Venäjällä ja sen maailmanlaajuinen kaupallinen valmistus käynnistyi 1980-luvulla. Valmistusprosessissa zirkoniumoksidia sulatetaan kovassa lämpötilassa, jolla saadaan kiderakenne muuttumaan kuutiolliseksi. Massatuotannon vuoksi kuutiollinen zirkonia on edullinen korukivi.
Kuutiollinen zirkonia on nimensä puolesta helposti sekoitettavissa luonnossa esiintyvään zirkoniin, joka on kuitenkin kemiallisilta ominaisuuksiltaan erilainen eikä ihmisen valmistama. Tärkeää on myös erottaa kuutiollinen zirkonia laboratoriotimantista.
Kuutiollinen zirkonia käytössä
Kuutiollinen zirkonia on kaunis ja säihkyvä kivi, jota istutetaan niin kultaan kuin hopeaankin. Se on suosittu korvakoruissa, kaulakoruissa ja sormuksissa. Vaikka kuutiollinen zirkonia luetaankin Mohsin kovuusasteikon mukaan kuuluvan koviin kivilajeihin, se ei ole yhtä kova, kuin timantti. Näin ollen se naarmuuntuu ja viistehiotun kiven kulmat kuluvat ja pyöristyvät ajan saatossa. Toki samoin käy myös muille saman kovuusluokan kiville, kuten topaasille ja morganiitille. Edullisuutensa vuoksi kuutiollisilla zirkonioilla koristeltuihin koruihin suhtautuu helposti huolettomammin, kuin timanttikoruun. Mutta myös näitä koruja ja sormuksia kannattaa huollattaa säännöllisesti.
